”Olisin tehnyt Pelastakaa sotamies Ryanin. Jos Martin Scorsese soittaisi ja pyytäisi näyttelemään tarjoilijaa, tekisin sen.
Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa ...
Hannu Karposta (1942–2025) on katsottavissa muun muassa vuonna 2020 ensi-iltansa saanut koko illan Karpo-dokumentti.
Alkuperäinen Ruusujen sota oli Danny DeViton ohjaama ja sen päärooleissa eroavana avioparina nähtiin Michael Douglas ja ...
Tällä vuosituhannella on nähty pienimuotoinen ilmiö, jossa ohjaajat julkaisevat elokuvistaan myös mustavalkoisen version. He ...
Jennifer Salke jättää tehtävänsä Amazon MGM Studiosin johtajana. Kahdeksan vuotta pestissään toiminut Salke siirtyy tuottajan rooliin, Amazon tiedotti. Samalla Amazon muuttaa johtamisrakennettaan. Kom ...
One Battle After Another on Paul Thomas Andersonin seuraava elokuva. Hän on ohjannut aiemmin elokuvat Boogie Nights ja There ...
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2017 valmistunut Transformers: Viimeinen ritari (Transformers: The Last Knight).
Illan tv-tarjonnassa on elokuva The King’s Man (2021). Se on esiosa elokuvalle Kingsman: Salainen palvelu (2014). 1900-luvun ...
Illalla voi katsella televisiosta elokuvan The Contractor (2022). James Harper, armeijan erikoisjoukkojen kersantti, joutuu ...
Harrison Ford esittää Yhdysvaltain presidenttiä vuonna 1997 valmistuneessa elokuvassa Air Force One. Yhdysvaltalaiset ja venäläiset kaappaavat kommandoiskulla Kazakstanin diktaattoriksi julistautuneen ...
Illan tv-tarjonnasta löytyy Clint Eastwoodin leffa Cry Macho (2021). Entinen rodeotähti ja hevoskasvattaja Mike Milo saa ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results